Jaa tämä sivu

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedin

Retkellä eduskuntatalossa 29.11.13

Teimme retken eduskuntataloon kansanedustaja Arto Satosen kutsusta. Lauhamon linja-autolla matka sujui mukavasti reilun parinkymmenen ihmisen joukolla. Retkelle osallistui tukihenkilöiden ja asumisvalmennusyksikkö Kätsän asukkaiden lisäksi yhdistyksen vapaaehtoisia tukihenkilöitä. Matkaajat olivat valmistautuneet vierailuun huolella tehden etukäteen kysymyksiä Arto Satoselle. Hänelle ne välitti toiminnanjohtaja Ari Tiensuu. Kysymykset koskivat mm. hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuutta, toimeentulotukijärjestelmän kehittämistä, opiskeluun liittyviä ongelmia ja paikallisia aiheita, kuten tiestön kuntoa ja postin kulkua. Luonnollisesti esiin nostettiin myös kysymys Vammalan aluesairaalan kohtalosta.

 

Ennen eduskuntataloon menoa nautittiin lounas uuden Musiikkitalon ravintolassa. Suurin osa retkeläisistä oli eduskuntatalolla ensimmäistä kertaa, joten omanlaisensa kokemus oli sisään mennessä tehty turvatarkastus, joka oli yhtä tarkka kuin lentokentilläkin. Kenkiä ei sentään tarvinnut riisua.

Ohjelmaan tuli heti aluksi muutos, kun eduskuntataloon tutustuminen vaihtuikin suoraan kansanedustaja Satosen tapaamiseksi hänelle tulleiden velvoitteiden vuoksi. Kansanedustaja oli tutustunut kysymyksiin etukäteen ja niinpä vastaukset olivat mietittyjä ja perusteltuja, ja ne annettiin tiiviiseen tahtiin.

Hyvinvointivaltion tulevaisuutta koskeneeseen kysymykseen Arto Satonen kertoi, että Suomen vienti ulkomaille on pääasiassa ollut neljän suuren, eli metsä-, kemian- ja metalliteollisuuden ja it-alan varassa, ja että näistä kolmen kohdalla vienti pysähtyi 2008 "kuin seinään". Ainut edelleen hyvin vetävä vientiala on kemianteollisuus. (Tämä tieto poiki ainakin yhden Kätsän nuoren ammatinvalintapäätöksen). Valtion vuosittainen budjetti on nykyisin n. 54 mrd. euroa ja tulot tällä hetkellä (viennin romahtamisen jälkeen) ovat n. 45 mrd euroa, joten nykyinen velkaantumisvauhti (n. 9 mrd. euroa vuosittain) on hurja. On selvää, että jotakin muutosta tähän on saatava, tavalla tai toisella.

Satonen kertoi myös esitetyn, että kaikki toimeentulotukiasiat kulkisivat tulevaisuudessa Kelan kautta. Hän kertoi myös olevansa sen ajatuksen kannalla, ettei tukia jatkossa myönnettäisi työkykyisille vastikkeetta. Hän myönsi ettei kaikille toimivan järjestelmän luominen ole yksinkertaista, mutta asiaa kuitenkin kannattaa viedä tästä näkökulmasta eteenpäin.

Opintoihin liittyviin kysymyksiin Satonen sanoi opintotuen olevan indeksikorotuksen piirissä, ja pyysi avustajaansa Arto Ahvensalmea muistuttamaan, että on tehtävä kysely siitä miksi opiskelupaikan hakeminen yhteishaun kautta on niin vaikeaa, jos on aikaisempi ammatillinen tutkinto.

Tiestön ja muiden liikenneväylien kunnossapitoon varattujen rahojen kansanedustaja Satonen kertoi olevan ennallaan, mitään ei ole vähennetty. Väestön siirtyminen asumaan kasvukeskuksiin on kuitenkin johtanut siihen, että tieverkostossa on harvaan asuttuja osuuksia eikä intressejä niiden parantamiseen/ylläpitämiseen ole samalla tavalla kuin runsaamman asuttamisen aikoina. Hän kertoi myös parhaillaan meneillään olevan Tampere-Pori rataosuuden korjaamisesta, ja että se on tällä hetkellä Suomen suurin rataosaremontti kustannuksiltaan.

Postin kulkuun liittyen hän kertoi pelkäävänsä että irtisanomisia saattaa olla luvassa, ja jopa sellaisiakin skenaarioita olevan, että postia tulevaisuudessa jaettaisiin vain joka toinen päivä. Satosen mukaan postitettavien pakettien määrä on koko ajan kasvanut, mutta perinteisen kirjepostin osuus on voimakkaasti laskenut.

Terveydenhuoltoon ja VAS:iin liittyvät vastaukset kuulimme tätä kautta ennakkotietona muutamaa päivää ennen kuin niistä jo kirjoiteltiin lehdistössäkin.
Kansanedustajan tapaamisen jälkeen lähdimme seuraamaan eduskunnan täysistuntoa, joka on perjantaisin lyhyehkö, koska kansanedustajat matkustavat maakuntiin kuulemaan kansalaisia, ja viikonlopun viettoon. Monet tiedotusvälineistä tutut edustajat noteerattiin, ja edustajien istumapaikkajärjestykset tutkittiin saadusta monisteesta. Viimeiseksi kiersimme vielä eduskuntataloa tutustuen mm. sen pienoismalliin, sekä saleihin. Oppaanamme kierroksella toimi Satosen eduskunta-avustaja Arto Ahvensalmi. Aktiivisimmat keräsivät vielä vihkosia mm. Suomen eduskunnasta ja sen taideteoksista mukaansa ennen kotimatkalle lähtöä.

Retkikertomuksen koostivat mukana olleet asumisvalmennusyksikkö Kätsän nuoret.