Jaa tämä sivu

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedin

Tukihenkilötoiminnan peruskoulutus alkaa tammikuussa 2016

Seuraava tukihenkilötoiminnan peruskoulutuksemme järjestetään tammi-maaliskuussa 2016. Koulutus toteutetaan Sastamalassa. 

Koulutuspäivät ovat lauantaisin 30.1, 6.2, 20.2 12.3 ja 19.3 kello 12.00-16.00 (20.2 poikkeuksellisesti klo 11.00-16.00).

Laajuudeltaan koulutus on 35 oppituntia, eli 3 opintopistettä.

Koulutukseen sisältyy käytännön harjoittelua ja tutustumista Valtakunnallisen kriisipuhelimen päivystystyöhön. Kriisipuhelimeen tutustuminen tapahtuu arki-iltaisin koulutuspäivien välissä. Myöhemmin tukihenkilötyön aikana on mahdollista kokeilla myös muita yhdistyksen tukityön muotoja.

Peruskoulutuksen jälkeen voi toimia vapaaehtoisena mielenterveysseuran tukihenkilötyössä. Tukihenkilötyö on vastuullista, mutta antoisaa ja palkitsevaa työtä toisen ihmisen ja oman yhteisön hyväksi. Sastamalan seudun mielenterveysseura on Suomen Mielenterveysseuran jäsenjärjestö ja tukihenkilötoiminnan kautta on mahdollista päästä mukaan myös pääseurassa järjestettäviin koulutuksiin ja kursseihin.

Tukihenkilötyöhön osallistuminen on turvallista. Kaikille oman seuramme tukihenkilöille järjestetään tehtävässä tarvittava tuki, lisäkoulutus ja tehtäväkohtainen työnohjaus. Tukihenkilötoimintaan voit osallistua oman elämäntilanteen ja voimavarojen mukaan. 

Koulutukseen hakeutuneet kutsutaan erilliseen valintahaastatteluun ennen kurssin alkua. Voit soittaa ja kysyä lisää p 03-5120535 tai täyttää tästä löytyvän hakemuksen ja otamme sinuun yhteyttä. Ennakkouilmoittautumien ei ole sitova.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan!