Jaa tämä sivu

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedin

Yrittäjien hyvinvointitoiminta on palkittu!

Mielenterveysseuran Kilta-toiminnalle on myönnetty HYVÄ TYÖ! -palkinto. Palkinto on Tampereen yliopiston työelämän tutkimuspäivien yhteydessä jaettava tunnustus, joka jaettiin aikaisemmin Vuoden työelämän tutkija -palkintona. Ensimmäistä kertaa jaettu palkinto myönnetään tutkijalle tai organisaatiolle, jonka tutkimus- tai kehittämistyö työelämän edistämiseksi koetaan tunnustuksen arvoiseksi.

Palkinnon perusteluissa Kilta-toimintamalli nähtiin ennaltaehkäisevänä työsuojeluna ja yrittäjien hyvinvoinnin tukena koulutuksen, vertaisryhmätoiminnan ja yhteistyön kautta. Yritysten keskinäinen yhteistyö ja verkostoituminen sekä Kilta-toiminnan tarjoama tuki lisäävät hyvinvointia ja mahdollistavat paremman lopputuloksen. Hankkeeseen osallistuvat yrittäjät saavat voimia sekä tietoa erilaisista kriiseistä ja ongelmista.

Kilta-toiminnan tavoitteena on ollut edistää pienyrittäjien arjessa jaksamista ja henkistä hyvinvointia. Useat pienyrittäjät toimivat kovan henkisen paineen alla ja tekevät töitä keskimäärin 300–400 tuntia enemmän vuodessa kuin palkansaajat. Yksinyrittäjyys kasvaa maassamme koko ajan, mutta yrittäjyyden tuki ei ole kaikilta osin riittävää.

– Kilta-toimintaan on osallistunut noin 550 pienyrittäjää. Suurin osa osallistuneista on voinut hyvin, mutta on halunnut kehittyä työssään ja saada lisätietoa hyvinvointiin liittyvistä asioista. Toinen ryhmä tulee Kiltaan löytääkseen keinoja jaksamisensa vahvistamiseen, koska kokevat suorituspaineita, stressiä ja uupumusta. Kolmas yrittäjien ryhmä on kokenut yksinäisyyttä ja epävarmuutta, joten he etsivät vertaistukea ja mahdollisuutta verkostoitumiseen, palkinnon vastaanottanut projektipäällikkö Tiina Lumijärvi sanoo.

Yrittäjät ovat kokeneet merkityksellisenä mahdollisuuden pohtia hyvinvointia ja jaksamista. Noin 90 prosenttia Kiltaan osallistuneista on valmis suosittelemaan toimintaa kollegoilleen. Rohkaisevat tulokset ovat innostaneet ylläpitämään toimintaa pitkäjänteisesti. Hanke käynnistyi vuonna 2008 ja toimii aktiivisesti edelleen ensi vuonna.

Yrittäjien aluejärjestöissä Kilta-toimintaa on pidetty "puuttuvana palana", jolla tukea yrittäjien hyvinvointia. Hyvinvoinnin edistäminen näkyy nykyisin järjestöjen strategiassa. Toiminta on osoittanut, että eurojen sijoittaminen yrittäjän ja yhteisön hyvinvointiin maksaa itsensä takaisin. Mielenterveysongelmista koituu vuosittain yhteiskunnalle noin neljän miljardin euron kustannus työpanoksen menetyksinä.

Yrittäjien hyvinvointikoulutuksia järjestetään myös Sastamalassa ja Huittisissa. Seuraava koulutus alkaa Huittisissa marraskuun lopussa. Katso aikataulut ja ilmoittautumisohjeet alempaa tiedotteista.